perjantai 18. huhtikuuta 2008

Karhuviesti, Lattomeriajo ja Belgia

12.4 oli karhuviesti. Juoksu oli viestijuoksu Raumalta-Poriin. Rc eemelin joukkuueella oltiin kuntosarjassa hienosti 14. Oma juoksu meni aika huonosti. Ensin kämmäsin vaihdossa n. puoliminuuttia, kun en ollut valmiina kun kaveri tuli jo. Siinä sitten rimpuilin verryttelyvaatteet pois ja lähdin viemään 6,3km osuuttani viestistä hiukan turhan kovalla vauhdilla. n.2-3km meni hienosti, mutta sen jälkeen alkoi jo painamaan. Keskisyke oli järjettömän kova 193. Taisi espanjan leiri hiukan vielä tuntua kropassa.

13.4 oli vuorossa Lattomeriajo. Keli oli suorastaan mahtava, +2 astetta ja vettä niskaan, nam. Kilpailun tuomarit päättivät lyhentää kisaa 64km, joka alkuun harmitti. Mutta tunnin ajon jälkeen tuntui, että päätös oli järkevä. Oli todella kylmä. Kisasta en odottanut juurikaan mitään. Varsinkin kun edellisenä päivänä oli juoksukisa, mikä on yleensä jumittanut pyöräilyä. Yritin käydä hoitamassa omat vetovuorot ja tuntuikin, että vauhti oli ihan hyvää. Viimeisellä kierroksella tiputtauduin pääjoukossa liian alas ja pääjoukko katkesi perältä. Sinne jäätiin ja ajeltiin pienellä porukalla maaliin. Sijoitus 22. Aika varma olen, että kesällä pyörä kulkee triathlonkisoissa.

Nyt olen Belgiassa katsomasssa Lotan kisoja ja treenamassa. Harmikseni uintimahdollisuudet on tässä Loenhoutin kylässä huonot, joten pyörä ja juokspainotteinen viikko on luvassa. Belgia on vähän niinkuin Suomen pohjanmaa, tasasta ja maataloja on paljon. Keskiviikkona kävimme katsomassa Schildeprijs pyöräkisaa, joka lähti Antwerpenista. Tsiisus mikä hulabaloo oli starttipaikalla. Porukka oli kuolaamassa profien pyöriä ja hakemassa nimmareita. Tuli otettua muutama kuvakin, täytyy laittaa muutama tänne esille kun pääsen kotio. Maalikaupngissa porukka oli kaljalla ja tsemppaamassa ajajia viimeisillä kilometreillä. Erimoista touhua kun Suomessa. Kisan voitti Cavendish ennen Boonenia. Boonen alko tuulettelemaan ennen maaliviivaa ja Cavendish tuikkasi loppumetreillä ohi. Mahtaa harmittaa.:)

Ei kommentteja: