torstai 18. huhtikuuta 2013

Triathlon de Elche – kausi positiivisesti käyntiin


Kisakausi pärähti käyntiin todella positiivisesti puolimatkan kisalla Triathlon de Elchessä Espanjassa. Talvella on treeneissä selvästi tullut tehtyä oikeita asioita ja varsinkin parina viime kautena kadoksissa ollut pyörävauhti oli taas palannut.
Kisoihin lähdin ilman sen suurempia tulostavoitteita, koska keväällä sairastelut ovat vaikuttaneet harjoitteluun todella paljon. Onneksi ennen kisaa sain tehtyä hyvän 3 viikon treeniblokin ja herkkyys kroppaan löytyi. Yllätyksekseni kisasta tuli sijoitus 22 ja kaikista parasta oli, että kulku oli ennätystahtia!

Kisa järjestettiin Espanjassa Alicanten lentokentän läheisyydessä. Osanottajia oli 1300 ja kisajärjestelyihin oli panostettu huolella. Ilmoittautuessani kisaan ajattelin, että ehkä on hyvä mennä Elite-sarjaan, jotta pääsen varmasti kovatasoiseen lähtöön. Yleensä isoissa kisoissa olen startannut ikäluokka-sarjassa, koska niissäkin on ollut riittävästi tekemistä, että pääsee edes lähelle palkintopallia. Nyt viivalla oli n. 90 elite starttaaja.

Kisarapsa:
Uinti 1,9km; M-elite ja ikäsarjat 20-30v starttasi 5min naisten jälkeen. Espanjalaiseen tyyliin startti oli 15min myöhässä, joten alkuverra tuli tehtyä turhan aikaisin. Asetuin eturiviin, jotta pääsisin kärjen mukaan heti alussa ennen ensimmäistä poijua ja saisin siitä hyvän peesin loppu-uintia varten. Startissa minut jyrättiin täysin ja ekat 100m uin pääasiassa tarzania, jotta naamaa ei olisi potkittu sisään. Ekan poijun jälkeen sain oman tilan ja pääsin tekemään omaa uintia ja ohittamaan hitaampia uimareita. 700m uinnin jälkeen iso pääjoukko sai minut kuitenkin kiinni ja tyydyin uimaan siinä. Olin muuten taas aivan ihmeissäni, että miten sellaisessa aallokossa voi tehdä rennon uinnin. Maininki oli kova ja suunnistaminen pirun vaikeaa. Onneksi sopivan vauhtinen ryhmä löytyi ja uin rennosti lopun matkaa ryhmän perässä. Uinnista taisin nousta 20-30 sijan paikkeilla ajassa 27min. Ihan ok uinti, suurin osa kärki elite-kavereista ui 26 min pintaan. Tosin pystyn kyllä parempaankin, koska oli taas aika shokki hypätä allastreeneistä suoraan mereen ja aaltoihin.

Pyörä 83km; Pyörällä lähdin tekemään omaa ajoa ja varmistelin, että en aja jalkoja alta. 10km kohdalla mukaan lyöttäytyi viime vuoden kisan kuudes Castro ja vauhti oli sopiva. Ajoimme vuorotellen 5km vetoja (10m peesirajaa noudattaen) ja vauhti tuntui sopivalta keskarin pysytellessä 40km/h tuntumassa. 50km kohdalla IM Lanzarotellakin pärjännyt Velazques sai meidät kiinni ja lähti rykimään hirmu vauhtia. Onneksi pysyin siinä mukana kohtalaisen helposti. Pyörä kulki todella helposti ja hymy oli sen takia herkässä. Pyöräilyn loppuaika 2.02 ja keskari 40,4.

Juoksu 19,5km; Juoksu oli alusta alkaen Ihan rennon tuntuista. Reitti juostiin kahten lenkkinä ja yhteen kierrokseen sisältyi mielenkiintoinen, mutta hapokas rappus- ja beachjuoksu. Rytmi katosi aina näiden osuuksien jälkeen. Pidin vauhdin tasaisilla 4.04-4.10min/km vauhtia ja noilla erikoisilla pätkillä vauhti tipahti 5min/km tuntumaan. 17km kohdalla alkoi vasta tuntumaan hiukan pahemmalle, mutta onneksi loppu tulee aina hyvällä kiukulla.

Loppuaika oli 3.57 ja sijoitus 22. Paras puolimatkan kisa ikinä! Erikoisen tästä tekee se, että hyvä kisasuoritus tuli jo näin aikaisessa vaiheessa kautta ja reidet ei krampanneet. Laskeskelin tuossa, että tämä oli 14 puolimatkan kisa ja ainoa, jossa krampit eivät ole vaivanneet. Pyörävauhtiin voin olla todella tyytyväinen, koska kovia vetoja olen päässyt vetämään vain Taxcilla. Jos matkat olisivat olleet oikeat niin ennätyskin olisi rikkoutunut. Isona plussana myös se, että kaveri joka pääsi viime vuoden Lanzan kisasta Hawaille jäi nyt 7min. Jos treenit menee putkeen vielä muutaman viikon ja sama herkkyys löytyy Lanzan IM-kisaan niin lippu Hawaille on aivan mahdollinen- se on kuitenkin se tämän kauden ultimate tavoite.

Ei kommentteja: