torstai 21. lokakuuta 2010

Syksyä mennään

Tervehdys taas pitkästä aikaa.

Syksyllä päivät ovat rullanneet nopeasti lopputyön, treenien ja töiden merkeissä. Köpiksen täyden matkan jälkeen olin tekemättä mitään kolme viikkoa kun flunssa yllätti. Sen jälkeen yritin saada treenirytmistä kiinni ja kävin juoksemassa lokakuun alussa maratonin hangossa. Maaliin pääsin ajassa 3h10min, joka oli kyllä ihan (huonon) kunnon mukainen suoritus.

Viime kautta kun tarkastelen paremmin niin voin kyllä antaa hyvän loppuarvion. Tein tasaisia kisoja pitkin kautta. Kehitystä tapahtui vähän joka alueella. Sitä todella hyvää kisaa en saanut tälle kaudelle tehtyä, mutta tasaisuutta löytyi mikä on hieno juttu. Köpiksen rengasrikko ja toinen täydenmatkan pettymys jäivät kolkuttamaan päähän pitkäksi aikaa. Mutta eikös se niin mene, että kolmas kerta toden sanoo, joten ensi vuonna täyden matkan kisa menee ilman ongelmia. Tämä muuten tapahtuu nähtävämmin Nokialla, jos siellä täyttämatkaa ensi vuonna kisaillaan.

Motivaatio kohdallaan, joten tästä on hyvä jatkaa.

Ei kommentteja: