Takapakkia

Nyt on tullut triathlonrintamalla takapakkia oikein huolella. Kuumeinen flunssa iski muutama päivä pieleen menneen Pirkan hiihdon jälkeen. Tässä olen joutunut laskeskelemaan ja miettimään mahdollisuuksia päästä oikeasti huippukuntoon ennen Lanzaroten kisaa. Käytännössä kaksi sairastelua valmistavan jakson sisään on jo aika hazardi paketti, mutta ei tässä auta muu kuin miettiä positiivisesti ja luottaa luotuihin pohjiin ja tuleviin onnistuneisiin treeneihin.

Jos hyviä asioita väkisin hakemalla hakee tästä sairastelusta, niin ainakin lepäsin riittävästi ja akillesjänne ei enää vaivaa. Akillesjänne muuten kipeytyi ihan täysin lyttyyn juostujen juoksukenkien takia. Itselläni on jonkin verran ylipronaatiota ja neutraalit lässähtäneet kengät olivat syynä tuohon kipeilyyn. Noh, nyt on taas kengät päivitetty asicsin ja on runningin kengillä, erikoispohjallisten kera. Ainakaan vielä jänne ei ole alkanut tuntumaan.

Pirkan hiihto oli mielenkiintoinen "treeni". Edellisenä yönä oli satanut lunta 15-20 cm. Starttasin kisaan ensimmäisestä karsinasta, mutta hiukan taaempaa, koska ajattelin aloittaa hiihdon kohtalaisen rauhassa ja kiristää loppua kohden. No niinhän siinä kävi, että ekat 15-20 km oli pääosin tasatyöntyä ennen kuin pääsin omaa hiihtoa tekemään. Latupohja oli löysää ja kovalla jalkojen käytöllä ei oikein päässyt eteenpäin. 45km kohdalla molemmat ojentajat kramppasivat ja krampissa ne olivat maaliin asti. Potkien yritin taittaa matkaa, mutta vauhti hidastui selkeästi. Oli muuten viimeiset 40 km elämäni pisimmät hiihtokilometrit... Samalla tuli tehtyä talven väistämättä kovin harjoitus. Lopputulos oli surkea, mutta treeninä sisua vaativa, joten loppupeleissä juuri sellainen kuin piti. Tosin, Hiihto, pitkät työpäivät, stressi ja sairaana olevat ihmiset olivat liian tiukka yhdistelmä ja sairastuin toisen kerran kk sisään. Noh, näillä mennään mitä on tarjolla.

Jotta ei mene ihan valittamiseksi niin on mulla ens kesänä ainakin ihan älyttöämän hieno ja nopea pyörä. Ei ole vauhti välineistä kiinni!