sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Loma

Noniin nyt se sitten alkoi. 3viikkoa vapaata koulujutuista ja kyllä hymyilyttää.

Turun amk hyväksyi minun siirto-opiskelija hakemuksen, joten Turkuun muutto edessä tammikuussa. Kämppä löytyi miltei välittömästi. Kokonaisuudessaan tosi hyvä juttu. Ei tarvii vääntää kaikkia treenejä yksin ja Hämeenlinnan oikea kotikin on lähempänä.

Tällä viikolla treenit ei onnistunut aivan suunnitelmien mukaan koulukiireiden takia, mutta sain kuitenkin ihan ok treenit aikaiseksi. Viikon helmet treeneissä oli tiistain pitkä juoksu 1h45min + palauttava uinti 45min. Juoksu kulki paremmin kuin aikoihin. Toinen huipputreeni oli tämän päivän pitkä pk-pyörä. Ajelin mounttiksella 5h40min Hämeenlinnan lähialueita kierrellen. Reitit on niin paljon parempia kuin pohjanmaalla. Mahtava fiilis treenissä.

Ja kohta pitäisi kiekkotilaus saapua englannista, mahtavaa.:) Ensi kesänä fillari on verrattavissa ohjukseen eli aivan huippuluokkaa. Siitä myöhemmin keväällä lisää.

Ei kommentteja: