maanantai 24. marraskuuta 2014

Ironman Hawaii



Kylläpä otti aikaa, että edes teki mieli lähteä analysoimaan Hawain kisaa. Kisakausi on ollut pitkä ja henkinen väsymys mikä pamahti päälle oli 3 x verrattuna edellisiin vuosiin. Tässä on lauleskeltu post-race bluesia viimeiset viikot, mutta nyt alkaa taas homma kiinnostamaan.:) Näin tässä aika usein syksyllä käy.



Kisa, kisaviikko ja koko reissu oli aivan mahtava vaikka itse pääsuoritus jäikin vähän litteäksi. Toisaalta eipä ihme kun katsoo kautta ja kesän pitkistä kisoista tulleita pakollisia treenitaukoja. 

Kisaa edeltävät päivät olivat todella mielenkiintoisia. Lipunkantojuhla, suuri kisa-info ja pasta-party, bike check-in ja jännittyneiden triathleettien viimeistelyharjoitukset. Odotukseni kisaan oli kaksijakoinen. Tiesin, että valmistautuminen ei ollut treenimäärällisesti riittävä, mutta toisaalta luotin omiin pohjiini ja viimeisten viikkojen hyviin yksittäisiin valmistaviin treeneihin. Pyörävauhti oli trainerin päällä kesän parasta, juoksukin tuntui ihan mukiin menevältä niissä muutamassa treenissä mitkä kerkesin tekemään. Kaksi viikkoa lämmössä oli riittävä määrä kropan lämpöön totuttautumiseen. Tukala +35c lämpö ei enää kisaviikolla tuntunut niin pahalta kuin reissun alussa.

Kisa-aamu valkeni ja suunnattiin hotellista 10km päähän kisa-alueelle Kailua Pierille. Fiilis oli ihan mahtava ja tyytyväinen kun viimein pääsi toteuttamaan sen mistä oli unelmoinut jo pitkään. Ensin suunnattiin body-markingiin, jossa oli vartin jono ja hermostuneisuus näkyi monen kasvoilla. Body markingista punnitukseen ja paino näytti juuri siltä miltä tankanneena pitääkin 73kg. Jokainen urheilija punnitaan ennen starttia varmuuden vuoksi. Jos tipahtaa reitille niin lääkärit osaavat arvioida nestehukan vakavuuden punnituksen avulla. Punnituksesta pyörille, renkaiden pumppaus, wattimittarin kalibrointi, High5-geelit pyörään ja juomapullot paikalleen. Helikopteri hyrräsi yläpuolella, koska miesten ja naisten startti oli tuloillaan. Sailfishin Swimskin päälle, Marialle tsemppipusut ja kohti jonoa joka johti kapeaan ränniin ja mereen. Tässä vaiheessa oli enää 7min starttiin ja rynnin porukan kärkeen luottavaisin mielin.

Uinti 3,8km - 1h03min:

Starttasin kärjestä ja porukan keskeltä. Ennen starttikanuunan kajahdusta ihmettelin aaltoja ja maininkia joka oli selkeästi kovin koko reissumme aikana. Ei aiheuttanut tuossa vaiheessa sen suurempia tunteita, tunnemylläkkä tuli myöhemmin…

Tavoite oli selkeä, kun lähdetään, lähdetään täysiä ensimmäiset 200-300m ja siitä hyvään porukkaan. Näköjään n. tuhannella muulla oli sama ajatus mielessä ja sama uintivauhti, joten tästä todellinen taistelu tilasta ja pinnalla pysymisestä alkoi. Uinti oli ensimmäiset 3km tilan hakemista ja painia. Maininki teki suunnistamisesta hankalaa ja kova aallokko vaikeutti uintirytmistä kiinni saamista. Kääntöpaikka 1,9km kohdalla tuli yllättävän nopeasti, koska hommassa oli haasteita ja aika riensi. Takaisin päin tuntui kuin olisi uinut vastavirtaan ja matka ei edennyt enää niin joutuisasti. Vaikka aallot ja suuri uimarimassa aiheutti haasteita niin uinti tuntui ihan hyvältä. Ei puristusta vaan perus läpsyttelyä. Vihdoin Kailua Pierin laituri tuli vastaan ja samaan aikaan kanssani vedestä nousi 15 muuta triathleettia. Uintiaika näytti 1h02min ja gps:n matka 4,3km.. Tais tulla uitua vähän mutkittelen. Ajattelin, että ok. Ei hyvä uinti, mutta päivä vasta alkaa tästä.

Vaihto sujui mukavasti. Pussi löytyi vaivatta. Kypärä päähän pyörälle juostessa ja High5:t takataskuun. Pyörä kantoon ja juoksu kohti pyöräilyn aloitusta.


Pyöräily 180km - 5h11min

Heti alkuun pyöräreitillä oli aivan älyttömästi porukkaa. Tarkkailin watteja ja ajelin ensimmäiset ylämäet rauhakseen ja muutama ryntäili ohitseni. Ensimmäinen 10km ajettiin kaupungissa mutkaisilla teillä johon mahtui pari vähän pidempää nousua. Näissä nousuissa innokkaimmat veti putkelta kutakuinkin täyttä. Yleisö ja huikea fiilis laittoi näköjään yrittämään..:) Palani Roadin jyrkän 0,5km mäen jälkeen suunnattiin kohti Queen K Highwayta ja eteen katsoessani jonoa oli ainakin kilometrin verran. Pidin watit 230 tuntumassa ja meno tuntui oikein hyvälle myötätuuleen. Laavakenttien alun myötätuulessa taisi keskinopeus nousta lähemmäksi 45km/h. n.30km kohdalla tuuli kääntyi yllättäen sivuvastaiseksi, jossa väistämättä tehot nousivat, jotta vauhti oli edes kohtalainen. Vaikka porukkaa oli paljon niin silti ajoin yksin ryhmien välissä omaa rytmiä pitäen. Näin jälkikäteen ajatellen siinä ei ollut mitään järkeä, koska isosta porukasta olisi saanut huomattavasti hyötyä kovassa vasta/sivutuulessa.  Vastatuulta kesti 15-20km ja oli mukava päästä pitkään alamäkeen ja kohti Hawia johtavaa tietä. Tuo siirtymä Queen K:lta Hawiin on täynnä mukavia rullaavia mäkiä. Ajo tuntui tässä vaiheessa vielä kohtalaisen hyvältä, tankkailin, tarkastelin, että ajoin oikeilla tehoilla ja nautin fiiliksestä ja maailman hienoimmasta Ironmanista. Samalla pro-sarjan kärki tuli vastaan. Kienlen ja Twelsiekin vauhti näytti todella hyvältä, samoin n. 10 seuraavan, mutta tämän jälkeen alkoi tulla väsyneen näköisiä pro-ukkoja selkä pystyssä vastaan. Monen peli oli selvästi pelattu jo tässä vaiheessa. Ymmärtäähän tuon riskivauhdin, koska kaikki prot, jotka kisaan pääsevät on kovia ja se jolla osuu huippupäivä kohdalleen saattaa voittaa koko kisan.. Nousu kohti Hawin kääntöpaikkaa alkoi ja tuuli oli ihan jäätävä. Pienin vaihde päällä ja runttausta, jotta matka taittui edes hiljaista vauhtia. Watit lipsahti lähelle 300 mäen ajaksi. Kisan jälkeen kuulin, että joku vanhempi ikäluokkanainen oli kuulemma joutunut taluttamaan mäen ylös kun matka oli taittunut niin paremmin. Tässä alkoi reisi jo vähän painamaan, mutta ajattelin, että pitkä alamäki palauttaa. Kääntöpaikalla oli paljon porukkaa ja fiilis oli mahtava. Penalty tentissä oli 20-30 ukkoa jonossa. Ajattelin; Hah, peesauksesta rangaistaan, joten älä tee sitä! Alamäessä rullailin 50-60km/h alaspäin ja heiluttelin jalkoja. Siirtymä kohti Queen K valtatietä ja laavakenttiä oli kisan kuumin kohta. Kaadoin pullollisen vettä päälleni aina kun mahdollista ja otin kaksi pulloa juotavaa mukaan jokaiselta juottoasemalta. Jalkapohjat alkoivat jostain syystä kipristelemään ja jouduin välillä löysäämään kenkiä, jotta olo helpottui. Ennen Queen K tielle kääntymistä ajetaan n.1,5km pitkä ylämäki, jossa lämpökuorma tuntui pahalta. Queen K:lle päästyäni myötätuuli siivitti menoa ja mielessä oli iloisia ajatuksia kun vauhti näytti melkein 10km ajan 50km/h lukemia. Laskeskelin jo, että keskinopeus nousee aika kovaksi ja pyöräaika tulee olemaan vähintäänkin tyydyttävä. Sitä myötätuuli iloa kesti sen 10km kun tuuli kääntyi täysin suoralla tiellä aivan vastaiseksi. Vauhti tippui 25km/h ja taas runtattiin, että matka edes jotenkin etenisi. Fiilis oli kuitenkin edelleen aika vahva ja en tuntenut sen kummempaa väsymystä. Tosin en pystynyt nostamaan tehojakaan vaikka olo oli hyvä. Konan kaupunki alkoi häämöttämään ja tie kääntyi kohti Konaa ja vaihtopaikkaa. Tukala laavakenttä osuus oli takana ja pyöräily paketissa.

Vaihtopaikalla nopea tyhjennys toiletissa, Newtonit jalkaan, lippa päähän, energiat mukaan ja kohti juoksuosuutta.

Juoksu 42,2km

Juoksu lähti ihan mukavasti rullaamaan 4,45min/km vauhtia. Juoksun alku suuntautui Alii Driven rantatielle, jossa käytiin kääntymässä 8km päässä. Kuumuus oli aika jäätävä, tosin pilviverho oli tässä kohtaa apuna. Mailin välein oli juottopiste, jossa sai juomien lisäksi märkiä sieniä ja jäätä. Kävelin joka juottopisteen läpi ja viilensin kroppaa mahdollisimman hyvin. Juoksuvauhti vakiintui 6km jälkeen 5min/km vauhdiksi. Jos yritti nostaa vauhtia niin etureidet alkoivat kramppailemaan, muuten juoksu tuntui ihan mukavalta. Alii Driven rantatien jälkeen noustaan Palani Roadin pitkä ylämäki, jossa otin muutaman kävelyaskeleen. Tässä kohtaa myös pari suomalaista Laamo ja Einiö juoksivat loikalla ohi. Vaikka pojat kyselivät remmiin mukaan niin ei vaan jalka liikahtanu.:) Palani Roadin jälkeen suunnattiin laavakentille ja kohti Energy Labia. Tässä kohtaa tuntui, että pro-kisailijoiden suoritukset kiinnostivat enemmän kuin oma tekeminen ja jokainen vastaantulija saikin raivokkaat kannustukset minulta. Tuon laavakenttien alkupätkän mielenpainuvin kohta oli kun Mirinda Carfrae paineli Ryfin ohi gazellimaisella askeleella. Ihan huikean näköistä tekemistä livenä! Jatkoin jolkottelemista ihan hyvin fiiliksin ja tie kääntyi kohti pelättyä Energy labia. Juuri ennen kääntöpaikkaa alkoi jo perinteeksi tullut oksentaminen. Kaikki mitä mahasta löytyy tuli ulos. Taas jälleen alkoi päässä soimaan Tommi Läntisen Via Dolorosa, eihän tässä olekaan matkaa kuin 15km jäljellä. Tästä yritin päästä yli vanhalla tutulla taktiikalla. Geeliä väkisin kiduksiin ja juoksua niin pitkään kun jalka nousee. Ja jos ei pysty juoksemaan niin kävelee kilometrin ja yrittää uudelleen. Pitkässä mäessä kohti laavakenttää meni taas valot päälle ja pääsin jolkottelun makuun. Loppupätkä oli fiiliksestä nauttimista. Tiesin, että tulos ei olisi optimaalisin, mutta en pilannut sillä ajatuksiani vaan nautin matkasta ja triathlon-juhlan tunnelmasta. Kävelin juottopisteet, otin kolaa ja hölköttelin juottopisteiden välit. Viimeisessä alamäessä hymy oli korvissa ja heittelin high-fiveja vikan mailin yleisön kanssa. Loppusuoralla mihinkään ei sattunut, fiilis oli mahtava ja päätin, että tänne tullaan vielä uudestaan!

Loppuaika oli 10h29min ja kokonaissijoitus kuussataa jotain. Maalissa odottelin Marian saapumista ja sieltä tyttö tuli hyvävoimaisena hyvän suorituksen tehneenä. Nautittiin huikeasta fiiliksestä ja after-race tarjoiluista. Illalla tultiin vielä Amin kanssa ottamaan viimeisen tunnin sankarit maaliin Big Wave oluiden kera. Onnittelut kaikille suomalaisille hienosta kisapäivästä ja matkaseurasta!
Voittajat - Carfrae ja Kienle


Reissu oli aivan mahtava ja jokaisen euron arvoinen. Suuri kiitos tukijoillemme! Hawaille mennään vielä uudestaan ja niin, että se on ainut kesän kisan, jossa pitää onnistua. Tämä kokemus vahvisti sen, että tuolla on mahdollista tehdä hyvä suoritus.
Eteläisin piste

Kohtalaisen kookkaita kilppareita

Tästä on hyvä jatkaa kauteen 2015!

1 kommentti:

Terhi Martikainen kirjoitti...

Keskityinköhän nyt oikeaan asiaan, kun eka asia mitä mietin tämän luettuani oli että "hitsi luulin noita kilppareita kiviksi" :)