tiistai 26. tammikuuta 2016

Road to Ironman South Africa

Etelä-Afrikan Ironman on enää muutaman hassun viikon päässä ja projekti on edennyt aikataulussa. Kyseinen kisa on ollut minun buckelistillä jo pitkään ja hienoa vihdoin päästä kisaamaan Afrikkaan.
Toki kisan ajankohta on hieman hankala, varsinkin kun tammikuun alussa syntyneen esikoisen vuoksi en halua lähteä etelän leirille ajokilometrejä hakemaan. Pienen ihmeen kasvamisen seuraaminen menee tärkeysjärjestyksessä heittämällä kaikesta muusta ohi.:)
Pitkän juoksulenkin maisemia


Ajokilometrejä on haettu varsin intensiivisillä traineritreeneillä ja ne tuntuvat purevan hyvin kroppaan. Käytännössä viikkoon on mahtunut 3 kovaa pyöräharjoitusta sisällä ja joka toinen viikko pitkä lenkki Uudenkaupungin Vahterusringin putkessa. Tuo putki on pelastus. Kilometrin lenkki, jossa saa ajotuntuman pyörään ja aika vilistää silmissä, koska ajamiseen pitää keskittyä. Muuten löytää itsensä teräspalkista...



Nyt on enää 10viikkoa kisaan ja treenit on kovimmillaan. Minulla tämä tarkoittaa 13-20h harjoitusviikkoja ja tehot nousevat harjoituksissa. Syksyn perustreenien jälkeen tasot ovat vallan mukavalla tasolla.

Kevääseen olen suunnitellut muutaman harjoituskisan, jonka suoritan kavereiden kanssa Turussa. Se tulee sisältämään yhden puolimatkan kisan sisällä ja yhden todella pitkän harjoituksen Vahterusringin putkessa. Tähän päälle uintitestit, FTP-testit pyörällä ja kuukausittaiset juoksutestit niin eiköhän kroppa saa riittävän ärsykkeen kevään huippukuntoa varten. Onneksi tuoreessa muistissa on vielä huhtikuussa 2013 Triathlon de Elche puolimatkan kisa, jossa tein tähän astisen uran parhaan puolimatkan kisan ajalla 3.57 muuan Ironman voittajalle vain 13min hävinneenä. Kyllä kevääksikin kuntoon pääsee jos tosissaan yrittää.

Nyt positiivisella asenteella ja hyvällä flowlla suunnitellut harjoitukset läpi, niin hyvä tulee.



30v synttärilahja.. Hitto mä oon jo 30-34sarjassa.:(

Ei kommentteja: