maanantai 9. kesäkuuta 2008

Porvoon-ajot

Sunnuntaina tuli kisailtua Porvoon-ajojen merkeissä. Viivalle oli asettunut nimivahva joukko Kjell Carlströmin johdolla. Tiesin, että vauhtia oli luvassa.

Kisalla oli mittaa 166km. Reitti muodostui 6 x n.25km lenkistä, josta n.5km/kierros oli kaupunkikorttelia Porvoon keskustassa. Ensimmäinen kierros ajettiin rauhassa ja kaupunkikierrokselle vauhti nousi selvästi. Triathlonistin jalka oli aika nihkeä kaupunkikierroksella kun mutkista lähdettiin kovaa, ja pyöränkäsittely taitokin oli hiukan hakusessa kovavauhtisiin mutkiin. Välillä teki tiukkaa. Seuraavat kierrokset menivät kutakuinkin samanlailla. Kisan ratkaiseva irtiotto tapahtui n.90km kohdalla kun ennakkosuosikit lähti irti. Ei ollut paljoa sanottavaa siihen irtiottoon. Pääjoukolla oli alkuun pientä yritystä ajaa sitä kiinni, mutta se kaatui vähäisiin vetomiehiin. Vaikka vauhti oli aika rauhallista suurimman osan ajasta niin silti porukkaa tippui kaupunkikierrosten myötä. Irtiotto sai n.5min kaulan pääjoukkoon ennen lopun extra kaupunkikierros lenkkejä. Pääjoukkoa ei päästetty kaupunkikierroksia kiertämään ja sekoittamaan kärkeä, vaan se otettiin maaliin. Pääjoukolle ajoa tuli lopulta 140km ja sijoitukseni oli 26. Voiton nappasi Marek Salermo, Kellun ollessa toinen.

Kisaan olen tosi tyytyväinen, koska jaksaminen oli hyvää eikä kramppeja ilmaantunut vaikka jalat alkoi olemaan aika tyhjät lopussa. Pyörävauhti alkaa löytymään.

Ensi viikonloppuna alkaa triathlonkausi kotikisalla. Hämeenlinnan kupeessa Hattulan petäyksessä kisataan Sm-pikamatka cupin ensimmäinen osakilpailu. Samalla järjestetään myös kunto-triathlon, joten kaikille on sarjoja luvassa.

Ei kommentteja: